Tänään Saariselän ympäristössä on ollut aivan valtavan hyvä keli. Aurinko on paistanut liki pilvettömältä taivaalta, eikä tunturissakaan ole tuullut. Kliseisesti ilmaistuna kevättä on todella ollut ilmassa.
Kaiken kaikkiaan päivä tuntui aivan liian hienolta rinteeseen lähtemiseen. Olin päättänyt jo leirin alussa tehdä hieman pidemmän hiihtoretken läheisille tuntureille. Tänään ilmassa tuntui täydellisyyttä sitä tarkoitusta varten. Reittisuunnitelmani oli seuraava: Ensin ylös Nilapään poroerotuskämpälle ja sieltä tunturien yli pitkin paljakkaa Rautulammelle. Rautulammelta taas jatkaisin matkaani kohti Luulammelta Kiilopään yli tunturikeskukselle vievää latua ja lopulta tunturikeskukselta takaisin Lapinhämeeseen.
Tällainen retki vaati tietenkin hieman valmisteluja ja siinä vaiheessa kun eväät oli tehtyt ja sukset voideltu kello olikin jo liki puoli yksitoista. Se ei tietenkään varsinaisesti haitannut, koska päivällinen on yleensä ollut vasta viiden aikaan illalla ja sinne oli vielä reilusti aikaa.
Nousu kohti porokämppää oli varsin mukavaa. Metsäladuilla tulee luontevasti hiihdettyä hieman hitaammin kuin normaalisti ja samalla saa mukavasti aikaa pohdiskella syntyjä syviä. Ylhäällä tunturissa huomasin olosuhteiden olevan liki täydelliset hiihtämiselle. Latu oli juuri tehty ja ilma oli, kuten jo useamman kerran tuli mainittua, mitä mainioin. Hyvissä voimissa saavutin porokämpän ja jatkoin pysähtymättä yhä pidemmälle tunturiin.
Reitti porokämpältä Rautulammelle osoittautui paikoi haastavaksi. Matkalla oli muutama varsin pitkä ja jyrkkä alamäki, joiden laskeminen ilman latua oli todella raskasta, oikeastaan jopa raskaampaa kuin laskuja edeltävät ylämäet. Onneksi maisemat avaralle paljakalle olivat kaiken vaivan arvoisia.
Tunturista laskeuduttiin lopulta Rautulammen autiotuvalle. Tuvalla pidin pienen tauon ja söin hieman eväitäni. Tuvalla huomasin myös ikäväkseni unohtaneeni suklaani leiriin. No, eipä niitä välttämättä tarvittaisi. kovin pitkään en jaksanut tuvalla lepäillä vaan päätin jatkaa matkaani varsin pian.
Olin jo luullut, että matkan rankin osa oli takana, mutta olin erehtynyt katkerasti. Rautulammilta kohti Luulampea vievä metsälatu osoittautui lieväksi ylämäeksi, joka oli kaiken muun lisäksi pehmennyt ikävästi keväisen auringon paisteessa. Muutamalla nyppylällä meno taantui melkoiseksi ähräämiseksi, mutta sitkeällä matelulla matka kuitenkin taittui. Koska olin kuunnellut jo tarpeeksi tunturien tuulia, päätin heittää iPodistani jotain hieman tymäkämpää menoa suoraan tajuntaan. Rammsteinin raskaat sävelet siivittivät matkaani miellyttävällä tavalla. Saksalaisella järjestelmällisyydellä korviini tunkeneet äänimaailmat tehosivat ja tunnin kuluttua olin jo isomman, Luulammelta Kiilopäälle vievän ladun varressa.
Alkuperäinen suunnitelmani oli ollut koukata vielä Luulammen kautta, mutta kello oli jo sen verran, että katsoin viisaammaksi suunnata vain suoraan kohti leiriä. Edessä oli kuitenkin vielä tuskainen tuhrustaminen ylös Kiilopäälle. Ylämäki uudelleen ylös tunturiin jo väsymisen merkkejä osoittavilla jaloilla oli tosiaan melko harmillinen. Kun lopulta pääsin ylös, mieleeni juolahti aivan sattumalta Mt. Everestin ensimmäisten valloittajien kuolematon aate "Kukistimmepa sen äpärän" äpärä being Kiilopää. Ylhäällä tunturissa oli muutamia poroja seuraamassa kylmillä silmillään ihmisten päättömältä vaikuttavaa ravaamista ylös alas pitkin tunturin poskia.
Kun lopulta saavutin Tunturikeskus Kiilopään, tunsin todella hiihtäneeni. Jalat olivat varsin turtana ja ylipäänsä keho ei enää tiennyt aivan tarkalleen mitä halusi. Päätin tarjota sille Tunturikeskuksen kahvilassa savuporoleivän, smoothien ja DaCapo patukan. Tämä mättösetti virkisti oloa sen verran, että jaksoin hyökätä (joskaan en aivan tarmoa puhkuen) retkeni viimeiselle osuudelle Tunturikeskukselta takaisin Lapinhämeeseen.
Siitä pätkästä ei tosiaan mitään kummempaa kertomista jäänyt. Päivän muihin osuuksiin verrattuna tylsillä laduilla ei aivan päästy hiihtämisen ytimeen ja mieli alkoikin käyttää aikaansa leirissä odottavaa päivällistä varten virittäytymiseen.
Takaisin leirissä olin noin 16:45, sopivasti varttia ennen ruokailun alkamista. Päivän saldo oli lapinlisineen kolmisenkymmentä kilometriä, kaksi tunturin ylitystä ja kuusi tuntia. Kalorinkulutusta ei tullut laskettua. Hieno reissu. Nyt nukkumaan.
-Pietari
Tekstit
